Juha


Nimeni on Juha ja olen alunperin kotoisin tuolta etelämmästä. Raahessa olen asustellut parisen vuotta.

Olen tosi huono tekemään tämmöisiä esittelyjuttuja, kun ei oikeen tiiä mitä sitä vois kertoa! Voisinpa vaikka mainita, että olen tämmöinen itseoppinut muusikko ja musiikin arvostaja. Olen joskus yrittänyt aloittaa musiikin opiskelun, mutta minun ja muiden "virtuoosien" välinen ero oli liian suuri. Ja Maj Karman testi oli muutenkin epäreilu. Joten jouduin sitten unohtamaan taidelukion ja päätin aloittaa media-alan opinnot! Ennen sitä tosin yritin palata takaisin datanomimeininkeihin, mutta se oli aika huono ajatus.

Koulussa olen kiinnostunut oikeastaan aika paljon kaikesta, vaikka äänityöt saattaakin olla se oma juttu. Toisaalta tapahtumatuotantokin on mukavaa touhua, videotuotanto on mielenkiintoista ja valokuvauksessakin on omat hyvät puolensa. Ehkä yritän liikaa olla kiinnostunut kaikesta. Heikkouteni on aina ollut kaikki, missä pitää piirtäen tai graafisella suunnittelulla luoda jotain visuaalisesti näyttävää. Olen muun muassa kiteyttänyt piirustustaidottomuuteni näin: "Kynä ja paperi ovat minulle kirjoitusta varten", "En omaa piirtäjän lihasmotoriikkaa", "Eihän jonkin soittimen soittaminenkaan tule luonnostaan, vaan se vaatii vuosien harjoittelua." ja "Minulla ei ole minkäänlaista visuaalista hahmotuskykyä."